Vois tällee ihan alkuu puhuu ns. hajoamisesta oon yllättynyt kuinka vähän tää hajottaa. Fyysisesti ei yhtään, henkisesti vähän. Oon tottunu puhumaan paljon ja stressaan helposti pieniäkin asioita. Tällä hetkellä suurin stressi on mihin tuun päätymään. Oon esivalittu kuski, mut haluisin tosi paljon lääkintää. Mistään muusta mä en enää puhukkaan, kun ei mun päässä liiku muuta. En tiedä miten jaksan gonakuskina puolivuotta tekemättä mitään!! Mut kyllä mä uskon sinne lääkintää pääseväni ku kersantti jkysy listoja tehdessä haluanko vielä sinne. Alikersantitki kyselee että joko tiedät pääsitkö. Ylikersantti itse sano vähän kiertäen mut rivien välissä oku ettei musta kuskia tutule. Vähäsen hajottaa ettei oo kauheasti ihmisiä joille puhua, sen takia tein tämänkin blogi.

Huomenna ois ammuntaa koko päivä. Oon siinä vitun paska. En osaa yhtään. Täytyy nyt pitää peukkuja huomiselle ammunnalle ja lääkintä aukille. Nyt täytyy laittaa äitille sähköposti :D